On ihana yö..

Vaikka ei olekaan, vaan ihana päivä. Ei sitten tullut autoa viime viikolla, mutta tänään menen hakemaan sen. :)

Tänään sen oikeastaan tajusi, miten vaarallista työtä mies tekee, vaikka olenhan mie tiennyt, että siellä on todella vaarallisia aineita ja paikkoja. Eilen oli sattunut onnettomuus, josta oli uutisoitukin. Ja tänään anoppi sitten soitteli, että olenko kuullut miehestä mitään. Noh, olenhan minä, eilen viimeksi. Ja kun tsekkasin uutisen, totesin, että ei ole mitään hätää. Mutta kyllä se säikäytti, kun en ensin tiennyt oliko se onnettomuus sattunut tänään.

Alkaa jo pikkuhiljaa painaa tämä yksin olo. Sitä kaipais juttukumppania, kun ei poijasta vielä ole kovin henkeviä keskustelemaan. Voishan sitä tietenkin käydä kyläilemässä ja muuta, mutta olen sen verran kotihiiri, että ei vain jaksa lähteä. Mut perjantaina vien poijan anopille hoitoon ja lähen vähän tuulettamaan päätä. Vaikka taitaa se mennä enemmän pään sekoittamisen puolelle, mutta kumminkin. Ei noita tilaisuuksia kovin usein tule, niin silloin on taottava kun rauta on kuuma. Ja parastahan tietenkin on hyvä seura, kiitos Jiille kun kysäisit. :D Edellisen kerran olen kapakissa asti käyny.. ööö... vuoden 2008 lokakuussa. Eikä tuota muutenkaan ole hirveästi tullut alkoholin kans läträttyä. Kummasti menojalkaa hillitsee tuo vajaan metrin mittainen. :)

Kaipa sitä pitäs lopetella tähän ja lähteä tiskailemaan ja laittamaan muutenkin paikkoja. Tuossa portaiden alla olevassa komerossa kun asuu ilkeä kotitonttu, joka laittaa aina kodin sekaisin, kun ei olla kotona. Mies on kuulemma sen nähnytkin. ;)

Auringon paistetta teille! :)

Yksinäisten vuorten taa, kaikki laulut vie..

Ohops.. Edellisestä postauksesta on vierähtänyt kyllä ihan luvattoman pitkä aika. Ja vieläpä ihan huomaamatta.

Kurssilla on siis napotettu jo neljä viikkoa ja poikakin on ollut kolme viikkoa hoidossa. Tälle välille on ehditty sairastamaan yksi ilkeä flunssa, jonka jälkiä parantelemme edelleen. Mies lähti melkein kaksi viikkoa sitten ja tässä on koetettu joten kuten selvitä päivästä toiseen. Muutenhan tässä nyt ei mitään hätää ole ollut, illalla vaan meinaa tunnit loppua kesken. Kyllä sitä toisen panosta talouteen osaa arvostaa silloin, kun sitä ei ole saatavilla.

Ensi viikon lopulla tulee uusi auto taloon. Tai eihän se nyt varsinaisesti uusi ole, mutta ainakin uudempi kuin tuo millä nyt ajelen. Ja aika varmaan turvallisempikin. ;)

Taisin ihan turhaan olla huolissani poijan suhteen mitä tulee nyt tähän epätavalliseen tilanteeseen. Ihmeen rauhallisena ja tyytyväisenä on nyt ollut, vaikka aamuisin joutuu aikaisin nousemaan ja olemaan päivän "vieraassa" paikassa eikä iskä ole kotona. Ja jos jotain oikeasti positiivista tästä tilanteesta pitää miettiä, niin puheen kehitys on mennyt vauhdilla eteenpäin. On se vaan niin ihanaa kun poika huutelee äitiä. :D Kaikkea muuta on kyllä suusta tullut vaan ei sitä äitiä.