Odottavan aika on pitkä..

Tuli sitten ilmoittauduttua muutamalle kansalaisopiston kurssille. Ensinnäkin viikottain olis venäjän opintoja. Aikoinaan jäi harmittamaan, kun en hirveästi panostanut ko kieleen, kun sitä yläasteella valinnaisena oli. Noh, jospa ne perusteet palautuis sitten mieleen. :D

Ja sitten ne parhaimmat ja mielenkiintosimmat ja ja ja... Nimittäin hopeasavi ja lamppulasihelmikurssit. Niitä odottelen. Lamppulasihelmiä olen halunnut jo pidemmän aikaa päästä tekemään ja nyt siihen on mahdollisuus. Jes! Ja hopeasavi on nyt muutaman kuukauden pyörinyt mielessä, että pitäis kokeilla, vaan en ole itselleni raskinut välineitä ja muita tykötarpeita hankkia. Saas nähdä miten ämmän käy. :) Saako aikaseksi muuta kuin sutta ja sekundaa..

Poijalle olis valmiina yksi sukka, toinen odottaa vielä puikoille pääsyä. Saa nähdä onnistunko tekemään toisen samanlaisen vai tuleeko puolta pienempi, kuten kävi viime keväänä omille sukille. Jännä miten käsiala muuttui siinä kahden sukan välillä, vaikka ei puikot, langat ja silmukat muuttunutkaan.

Kuinkas moni muistaa muuten Riverdancen? Tässä parina päivänä olen tuijottanut pätkiä juutuupista ja ollut yhtä haltioissaan kuin pikkutyttönä. Siinä vaan on jotain taianomaista saada jalat liikkumaan niin nopeasti ja tarkasti. Voi kunpa omatkin joskus.. Vaan ei, kömpelö mikä kömpelö.

Taidankin tästä suunnata hakemaan kuulokkeita ja kattomaan lisää pätkiä. :)

Kun kesä mennyt on..

Kesä sitten meni ohi että hurahti. Lämmintä riitti, välillä liiankin lämmintä. Suunnittelin jo muuttoa jonnekin vähän viileämmille seuduille, kun alkoi jo yöunetkin kärsimään helteistä. Ja kurssilla ollessa oli aika tukalat oltavat myös, sillä rakennuksessa ei ole oikein kunnollista ilmanvaihtoa ja kun yhteen huoneeseen laitetaan 13 konetta ja sama määrä ihmisiä, niin kuumahan sinne tulee.

Mintut odottavat keräämistä vielä toistaiseksi tuolla pihalla. Oli oikein mukava yllätys huomata, että sitä kasvaa. Saa talveksi minttuteetä. :) Ja ajattelin kokeilla miten se tuon kirkkaan viinan kans sopis yhteen, kun saahan valtion alkoholiliikkeestäkin kyseistä evästä. :D

Kutimetkin on näin syksyn tullen päässeet pois piilostaan. Mitään valmista ei vielä ole oikein syntynyt, mutta yritys on kova. Pojalle ja itselle pitäisi sukat tehdä ja poijan lapasetkin odottavat vielä lankana tuolla jossain. Niin ja onhan tässä vielä tehtävä muutamalle ihmiselle jotain pientä, kun tuli naamakirjan puolella keväällä osallistuttua siihen Luovien ihmisten yhteisleikkiin. Yksi hoideltu ja yksi tulollaan ja kaksi jäljellä. Vielähän tässä on kuukausia aikaa... ;)

Jos tästä nyt sinkoutuis tuonne sohvalle ja ottas sen sukantekeleen työn alle, että vois joskus saada valmistakin.. :)

Muuttoa ja muuta tohinaa

Poikkeustila päättyi tuossa reilu viikko sitten eli mies tuli kotiin reissultansa. Hyvä niin, vaikka toisaalta hieman ahdistavaa, kun ehti tottua siihen, ettei toinen ole siinä hämmentämässä ja siitä johtuen on vähän rutiinit sekaisin.

Muuttoa pukkaa. Ei meillä yhtään tipalle mennyt asunnon löytyminen, onhan tässä vielä kahdeksan päivää aikaa ennen kuin pitäs olla kämppä tyhjänä. :D Näemmä kannattaa joskus vuodattaa huoliaan jollekulle.. Suurkiitokset Jiille. :D Varmaan muutettas veneen alle ilman sinua!

Autokin tuli huollettua. Ihan itse. Olihan se mies siinä neuvomassa, mutta muuten kyllä sain omat sormeni mustaksi. Tai siis kinttaat. :D Vielä jäi yks paikka huoltamatta, vaan sen taidan jättää ihan suosiolla miehelle... Tai no, saatanhan mie tehdä sen itsekin, pitäs vaan löytää joko montulla taikka nosturilla varustettu autotalli, että pääsee auton alle mukavasti. :P

Nyt vähän tällainen pikapostaus, ei oikein ole inspistä kirjoitella.. Ei edes tuota tekniikkapuolta, minne linkki löytyy tuolta sivulta, jos ei ole vielä silmään sattunut (au!)..

Palataan

Renkaita ja ärräpäitä

Se ois sit toukokuu. Ja äitienpäivä. Ei tule tänäkään vuonna aamukahvia sänkyyn tai mitään muutakaan. Onkohan tää jonkin sortin salaliitto, että aina sattuu miehen työt just tähän aikaan.. :D Mut kyllä minua on muistettu. Poika oli hoidossa tehnyt hienon kukkataulun ja sainpa mie orvokinkin. Sitä ei tosin vielä ole ulos raaskinut laittaa, kun torstainakin tuli vielä lunta sen verran, että sai maan valkeeksi.. Ehkä ens viikolla.. Ainakin säätiedotus lupailis ettei olis yöpakkasia.

Kesärenkaat sain vaihdettua autoon muutamien ärräpäiden saattelemana. Olisin niin halunnut laittaa nuo toiset renkaan, mutta ei passannu vanteet.. Olisivat olleet paremman kuin nuo mitkä nyt laitoin. Noh, kyllä niilläkin ajelee ja vois sit vaikka ens kesäksi toiset laitattaa noille vanteille.

Hyvällä tuurilla miehellä loppuu nyt tälle viikonlopulle työt, vaan sitä en tiedä, että milloin kotiin asti pääsee. Toivottavasti mahdollisimman pian. Ei ainakaan heti maanantaina ole tulossa, käy hakemassa nimittäin itselleen tatskan.. Kuulemma hieman hirvittää, ei tosin operaatio itsessään vaan se kone oli pitänyt enemmän ääntä kuin oli kuvitellut. Itselläkin haluttas ottaa joku kuva nahkaan, mutta kun ei tiedä että mitä taikka minne. Hankalapa se silloin on lähteä mitään ottamaan.

Pää tuli tuuletettua oikein kunnolla, vaikka keli ei paras mahdollinen ollutkaan, mutta seura sitä vastoin oli. :D Vapunpäivänä olo oli tietenkin mitä mainioin. :P Jos hieman valehdellaan. Sitä en vain ymmärrä, että mikä hemmetti minussa viehättää keski-ikäisiä miehiä. Jälleen kerran liimautui yksi kylkeen, eikä millään meinannut tajuta, ettei seura kiinnosta. Outoa porukkaa..

Tässä pohtinut, pitäisikö tehdä poikkeus ja käydä saunomassa jo nyt ja lähteä sitten pienelle ilta-ajelulle ja kutsua itsensä jonnekin kylään.. Olisihan se mukavaa varmaan joo.. Tietäis vaan, että minne lähtee... :D

Ensi viikolla on kyllä aika huima viikko. Vain kolme päivää kurssia ja peräti neljän päivän vapaa, kiitos helatorstain. Toivottavasti mies olisi jo sitten kotona, toivottavasti..

Mutta niin, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Palataan!

On ihana yö..

Vaikka ei olekaan, vaan ihana päivä. Ei sitten tullut autoa viime viikolla, mutta tänään menen hakemaan sen. :)

Tänään sen oikeastaan tajusi, miten vaarallista työtä mies tekee, vaikka olenhan mie tiennyt, että siellä on todella vaarallisia aineita ja paikkoja. Eilen oli sattunut onnettomuus, josta oli uutisoitukin. Ja tänään anoppi sitten soitteli, että olenko kuullut miehestä mitään. Noh, olenhan minä, eilen viimeksi. Ja kun tsekkasin uutisen, totesin, että ei ole mitään hätää. Mutta kyllä se säikäytti, kun en ensin tiennyt oliko se onnettomuus sattunut tänään.

Alkaa jo pikkuhiljaa painaa tämä yksin olo. Sitä kaipais juttukumppania, kun ei poijasta vielä ole kovin henkeviä keskustelemaan. Voishan sitä tietenkin käydä kyläilemässä ja muuta, mutta olen sen verran kotihiiri, että ei vain jaksa lähteä. Mut perjantaina vien poijan anopille hoitoon ja lähen vähän tuulettamaan päätä. Vaikka taitaa se mennä enemmän pään sekoittamisen puolelle, mutta kumminkin. Ei noita tilaisuuksia kovin usein tule, niin silloin on taottava kun rauta on kuuma. Ja parastahan tietenkin on hyvä seura, kiitos Jiille kun kysäisit. :D Edellisen kerran olen kapakissa asti käyny.. ööö... vuoden 2008 lokakuussa. Eikä tuota muutenkaan ole hirveästi tullut alkoholin kans läträttyä. Kummasti menojalkaa hillitsee tuo vajaan metrin mittainen. :)

Kaipa sitä pitäs lopetella tähän ja lähteä tiskailemaan ja laittamaan muutenkin paikkoja. Tuossa portaiden alla olevassa komerossa kun asuu ilkeä kotitonttu, joka laittaa aina kodin sekaisin, kun ei olla kotona. Mies on kuulemma sen nähnytkin. ;)

Auringon paistetta teille! :)

Yksinäisten vuorten taa, kaikki laulut vie..

Ohops.. Edellisestä postauksesta on vierähtänyt kyllä ihan luvattoman pitkä aika. Ja vieläpä ihan huomaamatta.

Kurssilla on siis napotettu jo neljä viikkoa ja poikakin on ollut kolme viikkoa hoidossa. Tälle välille on ehditty sairastamaan yksi ilkeä flunssa, jonka jälkiä parantelemme edelleen. Mies lähti melkein kaksi viikkoa sitten ja tässä on koetettu joten kuten selvitä päivästä toiseen. Muutenhan tässä nyt ei mitään hätää ole ollut, illalla vaan meinaa tunnit loppua kesken. Kyllä sitä toisen panosta talouteen osaa arvostaa silloin, kun sitä ei ole saatavilla.

Ensi viikon lopulla tulee uusi auto taloon. Tai eihän se nyt varsinaisesti uusi ole, mutta ainakin uudempi kuin tuo millä nyt ajelen. Ja aika varmaan turvallisempikin. ;)

Taisin ihan turhaan olla huolissani poijan suhteen mitä tulee nyt tähän epätavalliseen tilanteeseen. Ihmeen rauhallisena ja tyytyväisenä on nyt ollut, vaikka aamuisin joutuu aikaisin nousemaan ja olemaan päivän "vieraassa" paikassa eikä iskä ole kotona. Ja jos jotain oikeasti positiivista tästä tilanteesta pitää miettiä, niin puheen kehitys on mennyt vauhdilla eteenpäin. On se vaan niin ihanaa kun poika huutelee äitiä. :D Kaikkea muuta on kyllä suusta tullut vaan ei sitä äitiä.

Huomenna se alkaa..

Pääsin kuin pääsinkin sinne kurssille. Kymmenen kuukautta olis jaksettavana ja sitten voi itseään tituleerata oikein hienosti tietokoneasentajaksi. Saas nähdä kuinka emännän käy...

Vielä kaks viikkoa ja sitten pääsee (=joutuu) viettämään parillisen yksinhuoltajan elämää. Mies lähtee etelään taas keikkahommiin ja viipyy sillä reissulla sitten muutaman viikon. Nyt ainoana huolenaiheena on poijan hoitopaikka. Ollaan vähän hakemisen kanssa myöhässä, mutta jospa se ei haittais.. Jännittää vähän sekin, että miten poika asiaan suhtautuu, kun tulee kaksi aika suurta muutosta aikalailla yhtäaikaa.

Vanhin veljeni pääsi ripiltä eilen. Tuntuu aika hurjalta ajatella, että poijanpässit on jo niiiiin isoja. Vastahan ne oli sellaisia metrin mittaisia rasittavia kakaroita. Ja sekin vielä, että omasta riparista on jo kymmenen vuotta. Mihin ihmeeseen se aika on karannut.. Ja mitä ihmettä sillä on saanut aikaan.

Pientä ikäkriisin poikasta on ilmassa, kun syksymmällä tulee se neljännesvuosisata täyteen. Vannoin tosin viime syksynä, etten aio täyttää ikinä kahtakymmentä enempää. :D Kunhan tästä on selvitty, niin sittenhän voi ruveta potemaan sitä kolmenkympin kriisiä.

Väsymystä meinaa pukata. Aamulla olin ihme kyllä hereillä ennen poikaa, joka tavallisesti herättelee tuossa seitsemän tienoilla kömpimällä viereen. Nyt sai kerrankin keitellä ja juoda ihan rauhassa aamukahvit. Oli tarkoitus, että olisin miehelle vienyt kahvin sänkyyn, mutta nousivat ruojat vähän turhan aikaisin.

Noista juhlista sen verran vielä, että mulla oli taas kerran se perinteinen ongelma. Eli ei mitään päällepantavaa.. :D Kaivelin vaatevarastoja ja löysin kuin löysinkin itselleni säädylliset vaatteet päälle. Mut tuo ei ollut se pointti. Vaan se, että ne vaatteet sopi ja jopa istui hyvin! Kroppani on siis muuttunut johonkin suuntaan, ilmeisesti parempaan. :D Ja tässä yksi päivä huomasin kun löysin mittanauhan, että vyötärö oli kaventunut kokonaiset viisi senttiä! :D Edellinen mittauskerta taitaa olla viime kesältä, näin muistelisin. Tällä fiiliksellä jaksaa taas pitkään.

Torstai on toivoa täynnä..

Paitsi että nyt on keskiviikko.

Löysin pitkään kadoksissa olleen vanhan harrastuksen, nimittäin ystävänauhat. Hirveästi rupes sormia syyhyttämään, kun päädyin tälle sivustolle. Nyt on vaan se ongelma, ettei ole lankoja. Hmph. Aikoinaan oli sama ongelma helmien kanssa. Nyt on tosin käynyt niin ikävästi, että helmet ovat edelleen muuttolaatikossa odottamassa, että saisin ne sieltä kaivettua esille. Vaan mahtaa olla paras, että lojuvat siellä vielä hetken aikaa. Pitäisi olla ihan oma tila, missä niiden kans värkkäillä, kun ei tuo mies oikein tykkää jos valloitan niiden kans ruokapöydän.. Eikä ne taitais säästyä poijan käsiltäkään (ja suulta).

Aamulla meinas olla vitsit vähissä. Poika konkoili kuten normaalisti meidän sänkyyn köllöttelemään, mutta kyllästyi pian ja lähti olohuoneeseen leikkimään. Pian havahduin siihen, että makuuhuoneen ovi kävi ja poika tassutti isänsä puolelle sänkyä ja tuumi että ohhoh ja näytti käsiään. Minä ensin katoin, että poika on satuttanut kätensä tms, mutta ei. Tarkemmin asiaa tutkittaessa paljastui, että poika oli jollakin ihmeellä onnistunut sotkemaan kätensä vaipassa lojuvaan tavaraan. Siinä vaiheessa tuli minuunkin vauhtia ja kipinkapin ensin käsien pesulle ja vaipan vaihtoon. Ja sitten tietenkin piti syynätä talo läpi, että mihin kaikkialle sitä p*skaa oli tarttunut. Että sellainen aamu meillä. :D

Kurssista ei ole vielä mitään tietoa saapunut.. Saa nähdä tuleeko edes.. Luontaisena pessimistinä olen tietenkin sitä mieltä, etten sinne pääse. Mikä taas tarkoittaa sitä, että pyörin sit täällä omissa nurkissa ihan kyllästymiseen asti. Töitäkään kun tuskin saan. Epäilen vahvasti.

Angel of music, can you hear me...

Oopperan kummitus. AH! Nannaa korville, vaikka meinaakin paleltua aina kun sitä kuuntelee. Samoin kuin Les Choristes (Kuoropojat). Yksi musiikillisesti kauneimmista elokuvista mitä olen ikinä kattonut. Suosittelen, mikäli on sydäntä klassiselle musiikille ja kuorolaululle.

Eilen kävin haastattelussa mahdollisen kurssin tiimoilta. Vielä pitäs jännätä ens viikkoon, että pääseekö. Uskon, että mahdollisuudet on aika hyvät. Vaikka mistä sitä koskaan tietää.

Tänään on taas ahdistanut. Olisi kiva tietää miksi. Ja mikä on se koneisto mikä saa ihmisen vetäytymään kuoreensa eikä päästä sieltä pois. En yhtään ihmettele, että miehellä meinaa mennä usko ja hermo miun kans. En minäkään jaksaisi itseni kaltaisen ihmisen kanssa kauan. Onhan tuo vierellä pysynyt jo kuusi vuotta. Välillä olen miettinyt ihan tosissani, että pitäs vaan lähteä pois. Ei siis lopullisesti, vaan lähteä. Jättää sekä mies että poika ja koettaa saada jotain tolkkua päähän. Vaikka luulempa, että menis elämä entistä pahemmin sekaisin. Nyt on sentään jokin kiintopiste olemassa.

Kertokaa ihmiset, mitä voi tehdä sille, että saisi joskus selkeästi sanottua sen mitä ajattelee, sen sijaan että vaikenee. Se vaan on niin vaikeata. Nytkin tätä kirjoittaessa, päässä juoksee asioita, jotka eivät tule varmaan koskaan näkemään päivänvaloa, missään muodossa. Vaikka kirjoittaminen on ollut minulle aina helppoa, jotenkin sitä ei osaa kirjoittaa niistä oikeasti tärkeistä asioista. Ehkä mä vielä joskus opin. Toivottavasti.

Niin, kuusi vuotta tuli yhteistä taivalta täyteen tiistaina. Ensi marraskuussa samalla päivämäärällä tulee kuusi vuotta kihloissa. Kai sitä pitäs naimisiinkin mennä... Vaikka, olen kyllä ihan tyytyväinen näinkin. :) Kun ei tämä suhde miksikään muutu sen papin aamenen jälkeen. Sama on elää susiparina susirajalla. :D

Kaksi vuotta sitten.

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan, tuijottelin silmät ymmyrkäisenä pientä nyyttiä, jonka olin ähissyt ja puhissut maailmaan muutama tunti aiemmin. Mihin ihmeeseen aika on kadonnut? Se pieni nyytti on jo noin iso.

Tänään ei ajatus enää luista päivän juhlinnan ja touhuamisen jälkeen. Pakkasellakin voi olla jotain tekemistä asian kanssa. Viime yönä tuli tämän talven pakkasennätys meillä, -43,4. Vielä kahdeksan aikaan aamulla näytti mittari yli -42. Kylmä siis, todella kylmä. Onneksi pirtissä on lämmin. :) Kunhan vaan lyö puuta uuniin ja tulta perään. :D

Jos rentoutuis pienen viskitömäyksen kera tässä illan päätteeksi.

J'en ai marre.

Jaksoin hillitä kirjoitusintoani eilen, ettei olisi tullut kolmatta kirjoitusta samalle päivää. Ei minulla nyt niin paljon järkevää asiaa ole. :D

Susikairasta lähti liikenteeseen ylimääräisten kilojen karistuskampanja. Minäkin mukaan joo. Kiloja on kertynyt viimeisten hmm.. yhdentoista vuoden aikana tasaisen tappavaan tahtiin lisää. Itse kilot eivät häiritse läheskään niin paljon kuin se, että kroppa ei vastaa sitä mielikuvaa mikä minulla siitä on.

Laskeskelin tuossa nykyisen BMI:n ja vertasin sitä viime kesän lukemiin. Silloin luku oli 36,1, tarkoittaen vaikeaa lihavuutta. Nyt luku oli 33,6, tarkoittaen merkittävää lihavuutta. Kiloja on lähtenyt kuusi. Ja nyt jos onnistun vielä sen viisi pudottamaan, niin pääsen taas uudelle kymmenelle. Jolloin luku tipahtaisi jo 31,6:en. Siinäpä sitä tavoitetta.

Poikaa nukuttaessa päiväunille, mielessäni pyöri ajatus kotikuntosalista. En ole oikein koskaan lämmennyt ajatukselle lähteä ihan oikealle salille, jotenkin ahdistaa. Matkaakin on sen verran, että ei kehtaisi ajella vaan sen takia. Aikaakaan ei juuri ole. (Mitäs sitä muuta työttömällä olis kuin aikaa? :D) Ja jos aikois laittaa ihan oikeat laitteet, se vaatii rahaa. Ja sitähän on vielä vähemmän kuin aikaa. Joten, jos tekis tee-se-itse-version. Siis yksinkertaistaisi niin paljon kuin mahdollista.

Jotain sopivaa painoksi (puuta, hiekkaa jne), pari väkipyörää, köyttä tms ja jonkinlaiset kahvat. Pyörät kattoon kiinni, paino köysien toiseen päähän ja kahvat toiseen. Ja vóila, yläkropalle valmis laite. :D

Entäs jalat sitten. Noh, lisää pyöriä kattoon ja lattiaan. Köyttä väliin jne. Pitäs varmaan koettaa piirtää nämä, kun ei tuo ulosanti oikein anna selittää ymmärrettävästi. Vai? :)

Keskikropan laitoksille joutuis hieman nikkaroimaan. Seinää vasten puolapuiden tapaiset härpäkkeet. Jotain sopivaa lautaa tms alustaksi ja toiseen päähän kiinnikkeet. Sitten vain lauta kiinnikkeillä härpäkkeisiin seinällä. Vatsalihaspenkki valmis. Vastusta saa näppärästi muutettua kun muuttaa laudan kulmaa.

No joo, nämä ideat taitavat vaatia yllättävän paljon tilaa.. Ja lämmintä sellaista. Ei oikein itseä nappaa ajatus lähteä kylmään ulkorakennukseen treenaamaan. Ja kuka nyt asuintiloihin tuollaiset värkkäis, ellei satu olemaan ylimääräistä huonetta sitä varten...

Poika oli hassu tänään. Jätin (laiskuuksissani) uunin edustan lakaisematta puusälästä. Touhutessani muuta, oli poika käynyt hakemassa rikkaharjan ja -kihvelin ja yritti lakaista äiskän jättämiä roskia. :D Ihana tenava kun sille päälle sattuu. Eilen nimittäin piti taistella sekä päiväunille että yöunille menosta. Poika veti sellaista itkupotkuraivaria että huhhuh. Ja aika varmaan ihan vaan sen takia ettei isänsä ollut kotona. Lähti nimittäin eilen äidilleni kaveriksi ja palailee tänään. En halua edes tietää mitä tapahtuu sen jälkeen, kun mies lähtee taas keikkahommiin eteläiseen Suomeen ja viipyy sillä reissulla muutaman viikon yhtä soittoa. :S Ihan kuin tuossa muutoksessa ei olis tarpeeksi, vähän aikaisemmin on mahdollisesti poika vietävä ensimmäisen kerran hoitoon jollekin muulle kuin sukulaisille. Jos nimittäin käy niin, että pääsen hakemalleni kurssille. Ja sitten vielä se muutto, joka koetetaan ajoittaa tuohon alkukesään.

Puuh... Jokohan tämä purkaantuminen riittäisi. Jos söis jotain ja suunnittelis lisää housujen lyhentämistä... :)

Il étáit une fois..

..uusi blogipohja. :D

Nappasin mukaani täältä. Paljon paljon kauniita juttuja. Onhan nuo bloggerin omat mallitkin ihan jees, mut kaipailin kumminkin jotain muuta.

Jos jokin ei näy kunnolla, ilmoita ihmeessä. Ehkä osaan tehdä sille jotain.

Aika hassua, kello on puoli viisi ja ulkona on vielä valoisaa. Tuntuu omituiselta, kun on tottunut siihen, että näihin aikoihin ei näe juuri mitään sisällä ilman valoja. Kai se kevät ja kesä on sieltä tulossa. Pikkuhiljaa. :P

Pienenä selvennyksenä voisin muuten tähän laittaa, että vaikka otsikoissa pyörii jos jonkin kielistä tekstiä, niin esimerkiksi ranskaa en osaa sanaakaan. :P Lauseenpätkiä on kiva käyttää, kunhan ensin ottaa selvää mitä ne tarkoittaa. :D

Ai kamala.. Toinen postaus samalle päivää. Menin ilmeisesti sekaisin ensimmäisestä kommentista. *khih* Kiitoksia vaan Patonkimaahan.

Lou Diable se ris.

Jälleen hetki aikaa kirjuutella ajatuksia ylös. Huomaan kirjoittavani paljon asioita mielessäni ylös, mutta en niitä tänne saa. Hassua.

Pahasti näyttää siltä, että taas joutuu operaatioon asunnon katselu ja muuttaminen. Vuokranantajan mielestä olemme ilmeisesti v-mäisiä ihmisiä, kun huomauttelemme talossa olevista vioista. Eikös se nyt ole ihan normaalia, että kerrotaan missä on vikaa, varsinkin kun ne viat ovat olleet jo ennen kuin tähän on muutettu? Emme ole sillä sanoneet, että ne pitäisi korjata tms, vaan juuri siksi, että hän tietäisi. Ja tätä kaikkea ei voi sanoa suoraan päin naamaa, vaan pitää soitella (pikku-)päissään. En jummarra. Noh, se siitä.

Lauantaina ja sunnuntaina oli isomman miehen kans pieni (tai oikeastaan aika suurikin) kriisi. Meni siis koko viikonloppu hieman hänekseen, mutta asiat on onneksi saatu selvitettyä. Kyllä pitää miehellä olla suuri sydän ja paaaaljon ymmärrystä, että jaksaa kanssani. En ole ihan helppo ihminen, vaikka sitä ei ehkä huomaa.

Lauantai lähestyy kovaa vauhtia. Pienen miehen synttärit. Herra kaks-wee. Onko siitä oikeasti jo kaks vuotta, kun ähisin ja puhisin mahani kanssa ja toivoin, että syntyis jo? :D Nykyisin ei välillä tiedä itkeäkö vai nauraa, kun herra äpilästää kaiken mahdollisen kanssa ja sillä menee hermot ja tulee huuto. Sitähän tietenkin pitäs koettaa pokkaa pitää, mut välillä se on suorastaan mahdotonta. Naurettava jätkä. :D

Keli on mahtava. :D Pitäis varmaan katsella uunit kiinnilaittokuntoon ja lykätä ukko vaatteisiin ja painua sen kans pihalle nauttimaan auringosta. Jep, näin teenkin. Palataan astialle.

Pas a pas...

Normaali päiväjärjestys alkaa palata taloon. Pieni mies on tervehtynyt, sairastettiin sitten vauvarokko. Käytiin tiistaina lääkärissäkin, tarkistamassa ettei ole korvatulehdusta. Onneksi ei. Ruoka alkaa maistua ja unirytmikin on kohdallaan. Ei enää herättele keskellä yötä. :)

Kahden vuoden uhmaa alkaa olla ilmassa. Enemmän tosin minä haluan kuin minä ite. Joka paikkaan pitää päästä mukaan, kahvinkeittoon, potun keittoon.. Jos just sillä hetkellä kun poika tahtoo tehdä jotain ja sitä ei tehdä.. Huutohan siitä tulee. Lelut saa kyytiä, kun ne ei tottele. Välillä oikein naurattaa meitä vanhempia, kun poika äpilästää lelujen kimpussa. On se reipas silti. Auttaa välillä äitiltä takin päältä, vie roskat roskiin jne. Jospa olis yhtä reipas vielä kymmenen vuoden päästä.. Mahtaa olla toiveajattelua. :)

Isompi mies puhui tässä yksi päivä talon ostosta. Parin vuoden päästä. Oli jo tarkkaan miettinytkin, että mikä talo ja missä. No juu, olis suht rauhallisella paikalla ihan sopivan kokoinenkin. Ja mikä parasta, ei korvessa. :D Nykyisin kun on maitokauppaan matkaa 30 km. Jos niitä vieraitakin kävis sitten vähän enemmän. Paljohan ne on lisinyt nyt kun kotipuoleen päästiin taas muuttamaan, mut ei vielä haitaksi asti.

Poijan synttäritkin lähestyy. Reilu viikko vielä. Nyt vois ahdistua sitten siitä, ettei mitään ole suunniteltu, ei edes tiedetä järjestetäänkö juhlat kotona, mummilla vai eikö ollenkaan. Kukkaron sisältö ei antais periksi järjestää mitään, mutta pakkohan nyt jotain. Ei sitä kuitenkaan joka vuosi kahta täytetä. :D

ps. Tuosta otsikosta puuttuu yksi heittomerkki, kun jostain syystä en saa laitettua sitä siihen...

Ehkäpä nyt...

Aikaa on vierähtänyt siitä kun edellisen kerran olen blogiani päivittänyt. Muistaakseni viimeisen merkinnän jälkeen elin netittömässä olotilassa joitamia kuukausia. Siihen kun lisätään muuttoja ja muuta puuhaa, niin ei ihme etten edes muistanut koko blogin olemassa oloa. Merkinnät olivat vuodelta 2007 ja sisältö oli mitä sattuu, niin saivat lähtöpassit bittiavaruuteen.

Mutta jos sitä nyt, paremmalla onnella ja jaksamisella. Ja ehkä jopa lukijoitakin löytyisi.. Löytyykö? :D Pitäisi varmaan käydä jättämässä merkkiä tuonne maailmalle ja niihin blogeihin joita olen viime viikkoina lukenut. Alusta nykypäivään. Aikaahan siihen menee, mutta en vain voi aloittaa lukemista keskeltä.


Tänään meillä sairastetaan. Pienin mies on kuumeessa ja aika nuutunut. :/ Ruokaa on tulossa, jospa maistuisi - edes vähän.