lauantai 4. syyskuuta 2010

Odottavan aika on pitkä..

Tuli sitten ilmoittauduttua muutamalle kansalaisopiston kurssille. Ensinnäkin viikottain olis venäjän opintoja. Aikoinaan jäi harmittamaan, kun en hirveästi panostanut ko kieleen, kun sitä yläasteella valinnaisena oli. Noh, jospa ne perusteet palautuis sitten mieleen. :D

Ja sitten ne parhaimmat ja mielenkiintosimmat ja ja ja... Nimittäin hopeasavi ja lamppulasihelmikurssit. Niitä odottelen. Lamppulasihelmiä olen halunnut jo pidemmän aikaa päästä tekemään ja nyt siihen on mahdollisuus. Jes! Ja hopeasavi on nyt muutaman kuukauden pyörinyt mielessä, että pitäis kokeilla, vaan en ole itselleni raskinut välineitä ja muita tykötarpeita hankkia. Saas nähdä miten ämmän käy. :) Saako aikaseksi muuta kuin sutta ja sekundaa..

Poijalle olis valmiina yksi sukka, toinen odottaa vielä puikoille pääsyä. Saa nähdä onnistunko tekemään toisen samanlaisen vai tuleeko puolta pienempi, kuten kävi viime keväänä omille sukille. Jännä miten käsiala muuttui siinä kahden sukan välillä, vaikka ei puikot, langat ja silmukat muuttunutkaan.

Kuinkas moni muistaa muuten Riverdancen? Tässä parina päivänä olen tuijottanut pätkiä juutuupista ja ollut yhtä haltioissaan kuin pikkutyttönä. Siinä vaan on jotain taianomaista saada jalat liikkumaan niin nopeasti ja tarkasti. Voi kunpa omatkin joskus.. Vaan ei, kömpelö mikä kömpelö.

Taidankin tästä suunnata hakemaan kuulokkeita ja kattomaan lisää pätkiä. :)

2 kommenttia:

  1. Mitä on lamppulasihelmet? Entä hopeasavi?

    Jostain syystä sinun päivitykset eivät päivity minun bloggeriin... Kummallista.

    VastaaPoista