torstai 25. heinäkuuta 2013

Torstai-illan toivotut, eikäku....

Lopultakin aikaa istahtaa koneelle kirjoittelemaan. Viikonlopun reissu onnistui muuten hyvin, koira vain ei pelannut kehässä ollenkaan. Tyytyminen oli EH AVOK-3. Noh, Iisalmessa sitten petrataan ja allekirjoittanut on sitten siellä kehässä. Tähän mennessä isäntä on hoitanut senkin puolen, viime vuonna kun aloiteltiin tätä näyttelytouhua, niin ei meikäläisestä olis sinne ollu lyllertämään. Minun piti olla jo Torniossakin, vaan pahimman laatunen ramppikuume iski, kun en muutamaa kiekkaa enempää ole koiraa juoksuttanut. Ja sekin vähä edellisenä iltana. :/

Perjantaina meinasi hieman vastustaa tien päälle lähtö, kun autosta puhkesi rengas. Ja tällä kertaa lopullisesti. Viime syksynä päästiin vielä paikkauksella. Onneksi oli tuliterä sarja renkaita varastossa. Ne tosin oli menossa toisen pirssin alle, mutta hätä ei lue lakia. Päästiin kumminkin ihan ihan onnellisesti perille asti, mitä nyt kuopus, herra O meinasi äänekkäitä vastalauseita esittää. Ei ole tottunut pitkiin automatkoihin, toisin kuin veljensä, joka ei kovin kummonen nyytti ollut kun hurauteltiin useampia satoja kilometrejä. Tosin silloin asuttiinkin ihan muualla.

Muuten viikonlopusta jäi mukavat muistot, n 10.5 tuntia unta, jutustelua ja inttämistä aamuyölle molempina öinä. Onneksi oli hyvin nukkunut kuski Tornioon, muuten ois voinu olla hankalaa. Niin ja käytiinhän me Ruotsin puolellaki. :D Ei kylläkään siinä nelikirjaimisessa tavarahelvetissä. Kerran olen käynyt, enkä toista kertaa mene. Huumoripuolesta vastasi jälleen kerran isäntä. Oli varautunut puhumaan ruotsia ja oli kirjaimellisesti huuli pyöreänä kun puhuivatkin suomea. Ihan samalla tavalla pärjää tuossa itärajan tuntumassa tuolla puolen suomenkielellä.

Tämä viikko on sitten mennyt ihan siivillä, herra V on uimakoulussa ja menee päivät ihan hänekseen, kun pitää aamupäivästä mennä kylälle ja iltapäivällä pääsee pois. Vaikka matkaa ei ole kuin parikymmentä kilsaa, niin ei sitä kehtaa puolentoista tunnin aikana ajaa kotiin ja takas. Kyllä nyt jo haluttas olla päivä kaks kotona ihan vaan omassa rauhassa. 

Tänään tuli käytettyä oikein tehokkaasti aika tallustelemalla kenkäkauppaan. Lähdin ostamaan niitä silikonityynyjä ja samalla tarttui kengät matkaan. Ikinä en oo muuten ostanut niin kalliita kenkiä, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja kyllä niillä taitaa jonkun vuoden kävelläkin. Samoin kuin viime talvena tuli ostettua kallein toppatakki ikinä, mutta kyllä hintansa haukkui, vaikka ei hirveitä pakkasia ollutkaan. :)

Palaillaan taas!

1 kommentti:

  1. Oli sevverra leveetä murretta että piti oikee tulla lattoon että mistä se on kotosin. Tuttu kuvio päässä, oonhan tullu käyneeks.

    VastaaPoista